Viime päivinä on tehty useita juttuja perussuomalaisten tilanteesta. Tässä oma mielenkiintoni rajautuu erityisesti siihen onko hallituksella edellytyksiä jatkaa vai ei.
Jo vaalien jälkeen kirjoitin, että valtuutettujen määrän puolittuminen ajaisi vereslihalle oikeastaan puolueen kuin puolueen. Perussuomalaisten käytänteistä en tiedä, mutta esimerkiksi meillä palkkioista maksetaan puolueveroa ja näillä rahoilla paikallista toimintaa pyöritetään. Alueellisten resurssien puolittuminen on aivan valtava isku.
Käytännössä persut joutuvat jatkossa kompensoimaan puolueen päästä paikallistoiminnan rahavajetta. Se on suoraa muusta pois eli mm. seuraavista vaalikampanjoista. Toisaalta tällä ei välttämättä ole vaikutusta, koska persujen eduskuntaryhmä on ollut suuri jo vuodesta 2011 eli puskuria saattaa löytyä ihan kiitettävästi. Ihmisiä on kuitenkin joka tapauksessa 700 vähemmän.
Sitä ei millään summalla umpeen kurota.
Mutta siitä hallituksen jatkosta, puolueen jakautumisesta ynnä muusta. Ensinnäkään en usko, että puolue repeäisi tällä kertaa kahtia kuten kävi vuonna 2017. Silloin kyseessä oli ideologinen kahtiajako, jollaista enää ei ole. Puolue on aatteellisesti hyvinkin yhtenäinen.
Persuissa näyttää kuitenkin olevan hyvin vahva pelolla johtamisen kulttuuri, joka ei sinänsä ole lainkaan yllättävää kun miettii että puhutaan äärioikeistolaisesta puolueesta. Lehdistä on saatu lukea kuinka porukkaa on erotettu hyvin hämmentävin perustein, mutta sitten vaimonhakkaajia ynnä muita sankareita kyllä mahtuu listoille. Onkin näyttänyt siltä, että suurin rike mitä voi tehdä on ollut johdon kritisointi.
Anonyymeina esiintyvät paikkallispäättäjät ovat eri lehdissä antaneet runtua. Nimellään esiintyneet kansanedustajat ovat kehuneet Purraa maasta taivaaseen.
Anyway en usko, että hallitus hajoaa ainakaan vielä. Persujen ministerit ovat aivan liian kiintyneitä pesteihinsä joka näkyy kaikesta. Se ei tarkoita, että hallitus pääsisi maaliin asti.
Olennaista lienee mihin suuntaan eduskuntavaalien gallupit lähtevät tästä kehkeytymään. Kepu kun tuosta karauttaa ohi niin johan alkaa puntit tutista. Sinänsä ironista, koska mä oon melkein sitä mieltä, että perussuomalaisten kannatuksen mittaaminen gallupeilla on täysin turhaa. Tää on nähty niin helvetin monissa vaaleissa.
Tässä on kaksi kiinnostavaa asiaa, joista toinen on suhteellisen tuntuva reality check meille kaikille, jotka toivovat persuille 0% kannatusta. Ensimmäinen on se, että PS ei ole koskaan historiassaan mennyt eduskuntavaaleihin hallitusvastuusta. Tämä muuttaa sitä normaalia pelikirjaa aika tuntuvasti JOS hallitus nikottelee pystyssä vaaleihin asti.
Toinen on se, että mikään muu puolue tässä maassa ei ole kykenevä yhtä nopeisiin nousuihin kuin PS. Tämä on kylmä ja hankalasti nieltävä tosiasia. Persujen kannatus voi olla helmikuussa 2027 9% ja he voivat silti karauttaa samoihin lukemiin missä olivat 2023 eli n. 20%.
Tämä perustuu sille, että persujen äänestäjien ydin on niin erilaista kuin kaikilla muilla. Vaihtoehdot ovat monelle joko PS tai kotisohva. Yhdestä uutisesta lähtenyt mylly saattaa olla ratkaiseva sille, että kymmenet tuhannet menevätkin äänestämään, jotka eivät muutoin olisi menneet. Vähän kärjistetty, mutta saanette pointista kiinni. Persut tulevat vetämään ennen seuraavia vaaleja ennennäkemöttömiä kulttuurisotia, koska se on heidän keinonsa saada porukka kokoontumaan lipun ympärille.
On rehellistä sanoa, että toistaiseksi persujen eduskuntavaalikannatuksesta ei pysty sanomaan yhtään mitään. Toki aihio on tyystin toinen kuin aiemmin. Irtiotot ovat vaikeampia kun vastuuseen on joutunut.
PS kyllä tietää paremmin kuin hyvin mistä heidän kannatuksensa kumpuaa ja miten bensaa liekkeihin kannattaa heittää. Se suuri kysymys on se, että teemmekö me – liberaalisti ja progressiivisesti ajattelevat – ne samat lapselliset virheet mitä aina ennenkin.
Lähdemmekö kauhistelemaan niitä tulevia provoja vai avaammeko ihmisille miksi PS tekee näin? Näiden ero on kriittinen. PS tulee toivomaan juuri sitä, että koko Suome arvoliberaali kenttä on yhtä pöyristystä avaustensa jälkeen. Pitää muistaa, että heidän core-äänestäjilleen vassareiden ja liberaalien itku sekä vitutus on olennainen syy äänestää.
Sen sijaan meidän tulee keskittyä siihen, että nimenomaan kerromme miksi PS tulee keskittymään johonkin naurettavaa sössönmössöön ja kääntää katse takaisin hallituspolitiikkaan ja sen ”ansioihin”.
Tällä yhteiskunnalla ei ole varaa siihen, että tämänkaltainen hallituspohja jatkaisi seuraavallakin kaudella. Meidän pitää toimia fiksusti, kun reagoimme tulevaan sekoiluun jotta se ei muutu boostiksi.
Tämä kun hoidetaan niin lähtee muuten höttöpallosta loputkin ilmat!
