Miksi lähdin kuntavaaliehdokkaaksi?

Olen vaatimattomasta iästäni huolimatta pyörinyt viimeiset 20 vuotta elämästäni lajin parissa, jossa viihtyy paljon ikäihmisiä ja erityisryhmiä. Monille heistä viikon kohokohta on se, kun pääsee edes hetkeksi virikkeettömän arjen ulkopuolelle – harrastamaan ja tapaamaan muita. Tämä on yhtä aikaa hienoa ja surullista. Hienoa siksi, että on edes joitakin paikkoja minne mennä ja viihtyä. Surullista siksi, että leikkausten ja hintojen nousun myötä yhä useammalle harrastaminen kuin harrastaminen käy haasteellisen kautta mahdottomaksi.

Liikkumattomuus on suuri kansanterveydellinen ongelma, johon kaupunkien ja kuntien tulee kiinnittää erityistä huomiota. Jos taloudellisia seurauksia ajatellaan vain yhden budjettivuoden perusteella, jää investointien ja kulujen välinen ero helposti huomaamatta. Mikäli ihmiset liikkuisivat enemmän, näkyisi se merkittävinä sote-säästöinä seuraavien vuosikymmenten aikana. Vaikka pelkän rahan ajatteleminen yksilön hyvinvoinnin kohdalla onkin epäinhimillistä, niin pelkästään tämän tosiasian pitäisi olla riittävä peruste taloudellisiinkin satsauksiin liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi. Vaan suunta näyttää olevan päinvastainen.

Kun päätös lähteä vaaleihin oli kypsynyt mielessäni, päätin toimia kuten olen ennenkin toiminut, kun haluan vaikuttaa asioihin; lähdin tapaamaan henkilöitä, joilla on asioista eniten tietoa ja kokemusta. Keskusteltuani kolmen eri eläkeläisjärjestön, invalidiyhdistyksen ja koulukuraattorien edustajien kanssa oli selvää, että näiden asioiden eteen on tehtävä töitä. Ihmisillä on kiinnostusta harrastaa, mutta kulujen kasvaessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin. Tämä kasvattaa sosiaalista eriarvoisuutta, josta ei seuraa mitään hyvää.

Nuorten liikkuminen on myös huolestuttavalla tasolla. Liikunta on kuitenkin merkittävä tekijä syrjäytymistä vastaan. Kaupungilta vaaditaan tähänkin panostusta ja samoin kaikilta, joilla on mahdollisuus. Tampereen keilailuliiton puolesta omat vaikutusmahdollisuuteni ovat rajalliset, mutta jokainen kekoon kannettu korsi on plussaa. Valtuustossa liikuntapalveluiden kehittämisen tärkeydestä voisi puhua aivan eri momentilla.

Haastavissa ja toivottomiltakin tuntuvissa tilanteissa on muistettava se, että jokainen päätös ja normi on alunperin syntynyt, koska joku on halunnut vaikuttaa asiohin ja onnistunut siinä. Samalla tavalla nykytilannetta voidaan muuttaa! Tarvitaan vain visio, tahtoa ja periksiantamattomuutta.

Meillä on mahdollisuus Tampereeseen, jossa yhä useammalla olisi mahdollisuus voida hyvin taloudellisesta tilanteestaan tai liikuntakyvystään huolimatta. Tämä on tavoittelemisen arvoista!