Monet yleishyödyllisiksi luokitellut järjestöt tekevät mittaamattoman arvokasta työtä syrjäytymistä ja eriarvoistumista vastaan. Järjestöjen puolella huoli jatkuvuudesta on kuitenkin suuri; harrastustilojen vuokrat nousevat, kaupungin avustukset eivät juuri muutu ja tällöin on mentävä jäsenten pussille. Monille nousee seinä vastaan – ei yksinkertaisesti ole varaa harrastaa.

Tampereen seudun invalidit ry on jo useamman vuoden saanut kaupungilta vuosittain 23000 euroa avustusta, josta puolet käytetään erityisliikuntaan. Tämä summa menee kokonaisuudessaan kaupungin tilavuokriin eli takaisin samaan paikkaan, mistä se on tullutkin. Tuki on arvokas, sillä ilman sitä yhdistyksen ei olisi mahdollista tukea mm. istumalentopalloa, pyörätuolikoripalloa ja boccia-harrastajia. Innokkaita liikkujia olisi enemmänkin, mutta rahat eivät riitä. Onkin paradoksaalista, että kaupunki nostaa tilojensa vuokria, mutta avustuksiin tämä ei korreloidu. Etenkin, kun liikuntaan kohdistettu raha palaa kaupungille takaisin.

Invalidit eivät toki ole ainoa ryhmä, jonka tilanne on heikentenyt. Eläkeläisjärjestöt kärsivät samoista ongelmista, kun tilavuokrien myötä harrastustoimintaan osallistuu vähemmän ihmisiä, koska ei ole taloudellisia mahdollisuuksia osallistua. Tähän kurjistumiseen on ratkaisunsa, mutta ne on vain uskallettava tehdä.

Kun mietitään, että kaupungin maksamista avustuksista mittava osa kuluu juuri kaupungin vuokriin voidaan kysyä, että miksi harrastustoimintaan kohdennettua rahoitusta ei voisi korottaa? Sille, että ihminen pystyy kunnosta tai tulotasosta riippumatta viettämään miellekästä elämää ei yksinkertaisesti voi laittaa hintalappua. Vaikka ihmiselämän arvoa ei voikaan mitata rahassa, sitä voidaan spekuloida, kuinka kalliiksi yhteiskunnalla tulee se, että liikutaan ja harrastetaan vähemmän. Lisäsatsaukset esimerkiksi erityisryhmien liikkumisen eteen ovat vain pisara valtameressa kun vertaa siihen, että millainen sote-lasku tulee vuosien saatossa, jos tätä trendiä ei saada käännettyä.

Merkittävät vuokranalennukset tai jopa ilmaiset tilat olisivat kaupungilta investointi. On vain katsottava pidemmälle tulevaisuuteen. Meillä on täysin realistiset tavat kelkan kääntämiseen – enää tarvitaan toteutus.