Keskiviikkoisessa (19.12.2018) sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa oltiin vaikeiden ratkaisujen äärellä. Lautakunnan on määrä leikata 450 000 euroa kumppanuusavustuksista osana talouden tasapainotuspakettia. Leikkaaminen ei ole koskaan hauskaa etenkään silloin, kun puhutaan järjestöavustuksista. Järjestöt tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää työtä, jonka merkitys vain korostuu jatkuvasti kasvavien sosiaali- ja terveysmenojen myötä.

Kumppanuusavustusten leikkauksia mietittäessä on paneuduttava vaikuttavuuteen ja sen pohjalta priorisoitava palveluntuottajia. Kyse ei ole siitä, mistä halutaan leikata. En usko, että kukaan haluaa leikata sotaveteraanijärjestöjen avustuksia. Kyse on siitä, miten voimme saada juustohöyläämiselle jonkinlaista vaikuttavuutta.

Vihreät esittivät sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa kumppanuusavustuksia palautettavaksi valmisteluun siten, että lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviä palveluita tuottaville järjestöille sekä kansainvälistäkin kiitosta saaneelle Omapolulle kohdennettaisiin kehyksen sisältä 40 000 euroa enemmän. Hyötyjiä olisivat Omapolun ohella Mansikkapaikka, Kölvi, MLL, Nuorten Turvatalo, Yhdessä selviytymisen tuki, Setlementti Tampere, Ensi- ja turvakoti sekä Tampereen kaupunkilähetys. Esityksemme hyväksyttiin ja uudet kumppanuusavustukset tulevat lautakunnan päätettäväksi 17.1.2019.

On hankalaa arvottaa järjestöjen tekemää nuorisotyötä, mutta vaikuttavuutta on hyvä havainnollistaa muutamin esimerkein:

Mikäli Kölvin kaavailtu 6600 euron leikkaus olisi toteutunut, olisi se tarkoittanut myös sitä, että järjestö ei olisi pystynyt kesällä tuottamaan palveluitaan nuorille maahanmuuttajamiehille. Tämän ryhmän integraation haasteista puhutaan paljon, mutta se vaatii myös tekoja. Meidän tulee huolehtia siitä, että tänne tulevat löytävät paikkansa yhteiskunnasta mahdollisimman nopeasti. Järjestöjen rooli on tässä työssä merkittävä.

Omapolun esitetty 47 000 euron leikkaus olisi johtanut siihen, että järjestö olisi joutunut tulevana syksynä ottamaan kahdeksan kehitysvammaista nuorta vähemmän mukaan päivätoimintaansa. Mikäli luku olisi kahdeksan sijasta kuusi tai seitsemän, on sen vaikuttavuus jo merkittävä. Etenkin, kun kaupunki joutuisi vammaispalvelulain nojalla etsimään näille nuorille paikat toisaalta.

Tampereella ollaan jo nyt ongelmissa lastensuojelun sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden ja niiden pitkien jonojen kanssa. Taloutta tasapainottaessa on ensiarvoisen tärkeää pitää huoli siitä, ettei kympin näennäinen sääntö aiheuta satasen kuluja toisaalla.