15-vuotias voidaan Suomessa tuomita alaikäisenä tehdystä murhasta 12 vuoden ehdottomaan vankeuteen, mutta hän ei saa äänestää. Yhdeksäsluokkalainen tekee elämänsä kannalta merkittävän päätöksen siinä, hakeeko ammatilliseen koulutukseen vai luokioon, mutta äänestää hän ei saa. 15-vuotiaan katsotaan olevan riittävän vastuullinen liikenteeseen, mutta äänestää hän ei saa. Alaikäiselle voidaan myöntää lupa avioliittoon, mutta äänestää hän ei saa.
Systeemi on tulevaisuutta ajatellen epäreilu ja juuri siitähän äänestämisessä on kysymys – tulevaisuudesta. Brexit on oivallinen, mutta sikäkin surullisempi esimerkki siitä kuinka eläkeläiset päättivät nuorten tulevaisuudesta äänestämällä EU:sta irtaantumisen puolesta. Se ei vain yksinkertaisesti ole oikein.
Näkemykset siitä, että 15-vuotiaat eivät ole riittävän vastuullisia tai tietoisia äänestämään ovat paradoksaalisia. Katsomme kuitenkin heidät riittävän vastuullisiksi, jotta heidät voidaan tuomita rikokseen syyllistyttyää vuosiksi vankeuteen tai noudattamaan liikennesääntöjä. Eivätkö nämä ihmiset ole silloin riittävän vastuullisia myös äänestämään omasta tulevaisuudestaan?
Konservatiivit luonnollisesti pelkäävät äänestysikärajan laskemista, koska enemmistö nuorista on liberaaleja, jotka eivät setäkerholaisia äänestäisi. Kuinka kauhuissaan ihmiset olisivatkaan, jos joku ehdottaisi tosissaan äänestysoikeuden eväämistä eläkeläisiltä sen nojalla, että he ovat loppuelämänsä yhteiskunnalta nettosaajia eläkkeiden muodossa. Miksi he saisivat vaikuttaa äänestämällä eläkkeisiinsä kun monet toisella asteella opiskelevat tai sinne hakevat eivät saa vaikuttaa koulutuspolitiikkaan? Ja ei, en ole missään nimessä ehdottamassa äänestysoikeiden poistamista eläkeläisiltä – ovathan he esimerkiksi merkittävä kulttuuripalveluita kuluttava väestöryhmä. Tällä on vain helppo osoittaa nykysysteemin nurinkurisuus.
Nuorille, joita jo monessa muussakin suhteessa ollaan valmiita kohtelemaan tässä yhteiskunnassa kuin täysi-ikäisiä, on annettava mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa myös äänestämisen kautta.