Viime syksynä julkaistiin historian suurin ja toistaiseksi negatiivisimman kuvan maalaava kansainvälinen raportti ilmastomme tulevaisuudesta. IPCC:n, eli hallitusten välisen ilmastopaneelin, mukaan ilmaston lämpeneminen on kyettävä pysäyttämään 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Pariisin ilmastosopimuksen 2,0 asteen tavoite ei ole IPCC:n mukaan riittävä, sillä karkeasti ottaen 2 asteen lämpeneminen tarkoittaisi ”tuplavaikutusta” ekosysteemeihimme.

Tavoite on erittäin kova, ja sen saavuttaakseen maailman tulisi olla käytännössä päästötön jo 2050, mikä tuntuu huimaavalta tavoitteelta ottaen huomioon, etteivät globaalit hiilidioksidipäästöt ole käytännössä vielä koskaan laskeneet vuositasolla. IPCC:n mukaan nykytrendin jatkuessa 1,5 asteen lämpeneminen saavutetaan jo seuraavan 10-30 vuoden kuluessa. Enää ei siis puhuta vain tulevien sukupolvien tulevaisuudesta.

Keskeinen ongelma ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa on globaalin elintason nousun kytkeminen energiankulutukseen. Energiantuotannossa puolestaan uusiutuvat vastaavat edelleen marginaalista osaa koko kakusta. Suomessakin pääkaupunkimme siluettia koristavat kaksi massiivista hiilivoimalaa. Uusiutuvan energian kustannuskilpailukyky paranee koko ajan kohisten, ja Suomessakin rakennetaan jo tuulivoimaloita ilman valtion tukea.

Euroopan Unionin puheenjohtajamaana Suomella olisi tuhannen taalan paikka vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Puheenjohtajamaa on pitkälle vastuussa kokousten esityslistoista. EU-tasolla energiankulutus on edelleen todella hiilipainotteista suurimmassa osassa jäsenmaita, ja Suomessakin hiili öljy ja maakaasu vastaavat edelleen yli 37% energiankulutuksesta. Asemoitumalla jykevästi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun etujoukkoihin (first-mover-advantage), Suomi edesauttaisi myös omaa elinkeinoelämäänsä hyötymään taloudellisesti ajan myötä vääjäämättömästä muutoksesta. Poliittista momenttumia ilmastopolitiikan kurssin kääntämiseksi Suomi voisi voimistaa ajamalla esimerkiksi EU:n ilmastohuippukokousta Helsinkiin syksylle.

Perjantaina 15.3.2019, yli 2000 lokaatiossa ja 120 maassa ympäri maailman, sadattuhannet lapset ja nuoret lintsaavat koulusta muistuttaakseen meitä aikuisia siitä, ketkä tulevat kärsimään surkeasta ilmastopolitiikasta eniten. Ruotsalaisen nuoren ilmastoaktivistin Greta Thunbergin aloittama globaali liike ilmastonmuutosta vastaan on poikinut nuorelle naiselle jo ehdokkuuden Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

https://www.motiva.fi/ratkaisut/energiankaytto_suomessa/energian_kokonaiskulutus
https://www.eea.europa.eu/soer-2015/countries-comparison/energy
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/tuuli-parjaa-nyt-ilman-tukia-takaisinmaksuaika-ehka-vain-kymmenen-vuotta-nain-se-kay-6739814

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s