Pirkanmaa pitää hallussaan ylivoimaista ykkössijaa erittäin kyseenalaisessa tilastossa. Vuoden 2022 lopussa jopa 1800 henkilöä odotti psykiatrista hoitoa. Pahimmillaan jonottamaan on joutunut jopa kaksi vuotta.

Tilanne on hasardi myös kansallisesti. Suomessa valmistuu vuosittain suunnilleen 30 psykiatria ja pelkästään Pirkanmaalla on 50 psykiatrin vaje. Suomessa on alueita, joissa ei ole ainuttakaan virkasuhteessa olevaan psykiatria. Suomen kielessä ei ole riittävän superlatiivista ilmaisua kuvaamaan kuinka vaikea tilanne on.

On selvää, että psykiatrista hoitoa tarvitsevien on saatava hoitoa viipymättä. Odottaminen vain pahentaa tilannetta ja yhä useammalla se johtaa työkyvyttömyyteen. Jos inhimillinen puoli ei kiinnosta niin luulisi, että edes talous kiinnostaa. Millä hyvinvointivaltio on määrä rahoittaa, jos etenkin nuoret ajautuvat mielenterveysongelmien johdosta työkyvyttömyyteen?

Yhtä viisasten kiveä tähän ongelmaan ei ole. On tehdä useita toimia alkaen matalan kynnyksen palveluiden lisäämisestä ja psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta. On vain pidettävä huoli, että matalan kynnyksen palveluihin ei päädy ihmisiä, jotka tarvitsevat jo intensiivisempää hoitoa. Pelkkään matalan kynnyksen apuun ei voida tuudittautua vaan se on yksi palanen.

Tuntuu, että olen kirjoittanut tästä tuhat kertaa, mutta kirjoitanpa taas. Mielenterveysongelmat eivät synny tyhjiössä. Ne ovat seurausta tehdystä politiikasta ja yhteiskunnan tavasta toimia. Mielenterveyskeskustelussa itseäni korpeaa se vahva palvelukeskeisyys, kun entistä enemmän pitäisi miettiä, mitä voisimme tehdä paremmin, jotta palveluita tarvittaisiin vähemmän. Tottakai apua on saatava kun sitä tarvitsee, mutta vielä parempi olisi, jos sitä apua tarvittaisiin vähemmän.

On tarkasteltava erityisen kriittisesti sitä kuinka käsittelemme nuoria. Yhä nuoremmat ja nuoremmat on ajettu tilanteeseen, jossa pitää tietää mitä haluaa tehdä isona eikä mokailulle ole tilaa. Nuoren pitää saada mokata. Nuoren pitää saada erehtyä ja oppia.

Meillä Pirkanmaalla on paljon tehtävää tilanteen parantamiseksi ja siihen on sitouduttu. Samalla kuitenkin on tehtävä kansallinen suunnan muutos siinä, että ihmiset eivät pala loppuun ennen kuin elämä on edes kunnolla alkanut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s