Edellisessä blogissa tein pienen pintaraapaisun koululiikunnan nykytilaan. Siihen, kuinka viikottain monet nuoret tuntevat liikuntaan osallistumisen äärimmäisen ikäväksi, ja kuinka osa pyrkii sitä varta vasten välttelemään.

Vaikka omista koululiikuntakokemuksistani ei ihan poskettoman pitkä aika olekaan, keräsin omien muistojeni tueksi muita kokemuksia koululiikunnasta. Tunnettu kauneustubettaja Henry Harjusola kertoi, kuinka hän mielummin hankki säännöllisesti liikunnasta vapautuksia kuin osallistui. Syyksi hän kertoi, että näin pystyi välttämään tuon vastenmielisen viimeisenä valituksi tulemisen tunteen. Voimme jokainen kuvitella itsemme tilanteeseen, jossa kaksi valitsijaa käyvät debattia siitä, kumpi joutuu valitsemaan sen, ketä ei ”pitäisi” valita.

Vakiintuneessa koululiikuntakulttuurissa tuodaan selvästi esille niitä oppilaita, jotka ovat liikunnallisesti lahjakkaita. En näe siitä mitään väärää, että lahjakkuus huomioidaan. Ongelma on siinä, että opettajat laittavat oppilaat eriarvoiseen asemaan antamalla lahjakkaiksi luokittelemillensa nuorille oikeuden lokeroida muut oppilaat parhaaksi näkemällään tavalla. Koululiikunnassa tämä usein tarkoittaa sitä, että valitsijat noudattavat sosiaalisesti hyväksyttyä kaavaa, jättäen tietyt oppilaat paitsioon. Surullisen yleistä on se, että koululiikunnassa sorretut ovat niitä, jotka muutoinkin ovat hyvin alttiita tulla kiusatuiksi.

Koululiikunnan nykyinen sukupuolinormittaminen aiheuttaa myös ongelmia. On tyttöjä, jotka haluaisivat osallistua kuntopiiriin, ja poikia, joita kiinnostaisi aerobic. On outo, että vuonna 2017 eletään liikuntamaailmassa, jossa edelleen määritellään ”tytöille ja pojille sopivat” liikuntalajit. Etenkin, kun olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa nuorten liikkumattomuus on huolestuttavalla tasolla. Näen sukupuolineutraalin koululiikunnan ehdottoman tärkeänä asiana.

Koulukiusaamisen vastainen taistelu on aiheena ajaton ja polttava. Työ voitaisiin aloitettaa siitä, että oppilaat käsiteltäisiin aina yhdenvertaisina taustasta riippumatta. Moni ei välttämättä miellä koululiikunnan valintakulttuureja suoranaiseksi kiusaamiseksi, koska kiusaamistahan ei voida koulussa sallia. Siksi kutsunkin sitä hyväksytyksi kiusaamisen muodoksi. Joukkueiden valintatilanteissa vaakakupissa ovat monet muutkin kuin kyseiseen liikuntasuoritukseen liittyvät asiat ja tämä opettajien tulisi sisäistää. Joitakin kun ei vaan ole ”cool” valita – osasivat nämä pelata tai eivät.