Suomalainen hyvinvointivaltion yksi kulmakivi on kaikille saatavissa oleva maksuton ja laadukas koulutus. Lapsen ja nuoren mahdollisuus nousta yhteiskunnassa on riippuvainen tämän mahdollisuuden toteutumisesta.
Koulutus ja yhteiskunnallinen asema ovat yhä tutkitusti vahvasti perinnöllisiä tämän päivän Suomessa. Tähän vaikuttavat julkisen koulujärjestelmän lisäksi vanhempien ja läheisten luoma kannusteympäristö, joihin ovat sidoksissa niin perheen taloudellinen tilanne kuin koulutustaustakin. Vaikka teoriassa tarjoamme yhtäläiset mahdollisuudet kaikille on käytäntö valitettavan usein jotain ihan muuta. Ensimmäinen kompastuskivi voi tulla vastaan jo varhaiskasvatuksessa, jota voidaan eismerkiksi vanhemman työttömyyden vuoksi rajata. Tämä kehitys viime hallituskaudella on äärimmäisen huolestuttavaa koulutuksen tasa-arvon kannalta. Varhaiskasvatuksen tulisi nähdä lapsen oikeutena eikä vain vanhempien työn teon mahdollistajana.
Seuraava kriittinen vaihe on toiselle asteelle siirryttäessä. Suomessa toinen aste ei ole maksuton, ja tämä sulkee itsessään pienituloisten perheiden nuoret koulutuksen ulkopuolelle, tai pakottaa nuoren menemään töihin toisen asteen opintojen aikana, joka taas haittaa ja hidastaa valmistumista. Lukiokirjat, kannettava tietokone ja muut opiskeluvälineet voivat tuottaa helposti tuhansien eurojen laskun opintojen aikana. Näin on myös ammatillisen koulutuksen puolella, jossa perhe voi joutua kirjojen ja teknologian lisäksi hankkimaan mm. työvaatteita. Illuusio toisen asteen maksuttomuudesta on Suomessa edelleen vahva suoranaisten lukukausimaksujen puuttuessa, mutta todelliset kulut iskevät vähävaraisen peheen lompakkoon merkittävästi. Perheen taloudellinen tilanne ei saisi olla kenellekään kouluttautumisen este.
Raha ei ole kuitenkaan ainoa kouluttautumista rajoittava tekijä, vaan myös sosiaalinen ympäristö luo painetta kouluttautua tai jättää kouluttautumatta. Duunariperheen lapsi saa yleensä paljon vähemmän kannustusta vahempien taholta pyrkiä akateemisiin opintoihin kuin korkeakoulutettujen jälkikasvu. Teoreettista koulutusta voidaan suoraan sanoen halveksua, ja niihin hakeutuvaa lasta lannistaa ja ylenkatsoa.
Jokaisen lapsen ja nuoren Suomessa tulisi voida tavoitella unelmiaan tasavertaisesta asemasta, perheen asenteista tai lompakon paksuudesta huolimatta. Tätä voidaan tukea suuntaamalla valtion rahoitusta koulutuksen kaikkiin asteisiin, ja erityisesti maksuttoman toisen asteen toteuttamisella. Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on ollut Suomen valttikortti pitkään, eikä sitä tule vesittää lyhytnäköisten säästöjen ja leikkausten vuoksi.
Koulutuksen valikoituvuutta ja periytyvyyttä on avattu laajasti täällä: https://drive.google.com/file/d/0Bz1V9P-a-cT2VUJpeTNHQkluTUU/view?pref=2&pli=1
Perttu Jussila 