Aftermath

Pyrin tässä kirjoituksessa erittelemään Las Vegasin kongressin ja sitä edeltäviä tapahtumia mahdollisimman ymmärrettävästi. Vaikka tässä käsitellään vain yhtä lajia voi samakailtaisiin selkkauksiin törmätä urheilupiireissä – etenkin kansanvälisissä – muuallakin.

Kuten olen aiemmin jo kertonutkin tyytymättömyys maailman keilailuliiton toimintaan on ollut hyvin laajaa. Ongelmaksi muodoistui lähinnä se, että niitä maita joihin tämä toilailu vaikuttaa eniten on rajallisesti. Puhutaan siis maista, jotka menestyvät arvokilpailuissa. Äänestyksen jälkeen oli selvää, että takanani oli ollut ainakin USA, Malesia, Kanada, Singapore, Saksa, Englanti, Ruotsi, Tanska sekä mahdollisesti myös Korea. Jos näin on ollut niin silloin takanani olleiden valtioiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on suurempi kuin vastapuolen, vaikka äänissä oli eroa 60. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja.

Urheilussa on ikävänä perinteenä ollut, että pieniä maita ostetaan jonkun asian taakse. Las Vegasissa oli edustettuina valtakirjalla tai paikkalla esimerkiksi seuraavat: Pohjois-Korea, Afghanistan, Pakistan, Somalia, Nepal, Oman, Gibraltar, Neitsytsaaret, Jordania, Kypros, Syyria, Malta ja San Marino. Varsinaisia keilailun mahtimaita kaikki. Näissä kongresseissa Neitsytsaarilla on yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin Yhdysvalloilla.

Absurdein tilanne tapahtui kolmannen päivän aamiasella, kun eräs henkilö tuli kertomaan minulle kuinka pieni lahja – esimerkiksi rolex – kiitoksena tuenosoittamisesta ei ole korruptiota. Emme yllättäen päässeet asiasta yhteisymmärrykseen.

Kun olin ollut paikalla kaksi päivää tiesin tasantarkkaan miten tule käymään. Tilanne oli tietysti lannistava, mutta päätin kuitenkin mennä pää pystyssä loppuun saakka. Euroopan tilanne oli taas kiusallinen. Suurimman tukijani, Euroopan liiton varapuheenjohtajan Kim Jensenin kuoltua yllättäen alkuvuodesta, oli ennen minua yksimielisesti tukenut liiton hallitus jakaunut.

Maailman liiton varapuheenjohtajaksi pyrkinyt Marios Nicolaides oli kerännyt itselleen useita valtakirjoja Euroopasta, joita käytti oman ja Sheikin valinnan edistämiseen. Erityisen valitettavaa tästä tekee se, että useat näistä maista ilmaisivat tukensa minulle ja olettivat – perin aiheellisesti – Euroopan liiton hallituksen jäsenen keräävän ääniä itselleen ja minulle. Ei suinkaan nykyjohdolle, jonka toimintaa meillä on kritisoitu paljon.

Näistä surkein esimerkki oli Israelin tapaus. Puheenjohtaja kertoi heidän tietysti tukevan minua, koska jo poliittisestikin olisi kovin kummallista mikäli Israel tukisi kuwaitilaista yhtään mihinkään. Valtakirja oli mennyt Mariokselle, mutta heille ei oltu kerrottu tuen menevän oikeasti Sheikille. Tästä on onneksi tallessa sähköpostikirjeenvaihto. Kävi siis niin, että Israel tuki tietämättään sellaisen valtion johtoon kuuluvaa henkilöä, joka haluaa Israelin pois maailman kartalta. Ironista.

Valintojen ohella toinen merkittävä kokonaisuus olivat sääntöuudistukset, joita en tässä lähde avaamaan sen tarkemmin. Pointtina oli se, että kuinka urheilullisina arvokisat halutaan pitää. Toisin sanoen uudistetaanko pelimuotoja siten, että ne saattavat, huom saattavat, houkutella lisää katsojia, mutta varmasti lisäävät sattuman osuutta aivan astronomisen paljon. Tämän sirkuksen torppaaminen oli kaikista tärkein yksittäinen asia.

Kaksi päivää ennen kokousta keskustelin maailman liiton hallituksessa urheilijoiden edustajana olevan Clara Guerreron kanssa. Hän ilmaisi myös olevan formaattiuudistusta vastaan, mikä oli ymmärrettävä, koska keilaajat pitivät sitä aivan karmivana. Ajattelin käyttää tätä hyväkseni siten, että esitän kongressissa urheilijoiden edustajan kertovan näkemyksensä esitetystä asiasta. Takki kääntyi ja kakasta oli tullut konvehti. En ole hetkeen pettynyt kehenkään ihmiseen niin pahasti. Hän petti selkärangattomuudellaan urheilijat, koska olen melko varma, että tässä asiassa hänen näkemystään oltaisiin kuunneltu.

Ymmärrän sen, että yksin vastavirtaan kahlaaminen ei ole helppoa saati mukavaa. Jos tähän ei kuitenkaan pysty tulee pysytellä vastuusta mahdollisimman kaukana. Se ei vaan mikkihiireille sovi. Keilailun – ja monen muunkin lajin – suurin ongelma on juuri se, että monen päättäjän ainut kosketus lajiin on sen tuoma valta ja status.

On erittäin surullista miten vähän liittojen pomot lopulta kommunikoivat suoraa urheilijoiden kanssa. Tässä tulisi muistaa eräs hyvin olennainen seikka: Jos kävisi niin, että jokainen urheilupomo katoaisi yllättäen maan päältä urheilu jatkuisi silti edelleen. Jos taas jokainen urheilija katoasi me liittopomot menettäsimme sillä samaisella hetkellä merkityksemme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s