Tihrustin Suomen urheiluskeneä kelvolliselta aitiopaikalta kolmisen vuotta. Tuona aikana- ja sen jälkeen – itselleni on käynyt selväksi, mitä seuraavalta Olympiakomitean puheenjohtajalta kaivataan. Tai paremminkin millaisia haasteita hänen pitää pystyä ratkaisemaan.

Miten urheilun rahoitus jatkossa järjestetään? Harva kehtaa tätä ääneen myöntää, mutta Veikkauksen voitolla tuettu urheilu on melkoinen eettinen paradoksi. Karrikoituna peliongelmaisten kustannuksella rahoitetaan yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa. Tilanne on kestämätön.

Kuinka OK tulee jatkossa reagoimaan urheilussa esiintyviin häirintätapauksiin? Toistaiseksi on ollut hiljaista kuin huopatossu tehtaalla. En laske kannanotoiksi ympäripyöreitä lausuntoja prosesseista ja arvoista. On oltava kykyä ja halua sanoa suoraa, että tämä ei nyt vaan käy. Siksi Susanna Rahkamoa ei pitäisi missään tapauksessa valita, mutta hän taitaakin olla vaalissa statistin roolissa. Rahkamo kantoi taannoin ennemmän huolta lajin maineesta kuin urheilijoiden kokemuksista, kun Kiira Korpi kertoi elämänkerrassaan mm. lajin valmennuskulttuurista kaunistelematta.

Miten vastataan liikkumattomuuteen? Olympiakomitea mielletään vain huippu-urheilu organisaatioksi, mutta näin ei pitäisi olla. Liikkumattomuuden hintalappu on miljardeja vuodessa, joten Olympiakomitean panosta kaivataan. Useat lajiliitot kamppailevat jäsenmäärien kanssa, kun ihmisten vapaa-ajasta on tullut niin kilpailtua. Olen hyvin varma, että lajiliitoilla olisi intressejä olla mukana auttamassa Olympiakomiteaa liikkumattomuuden vähentämisessä. 

Miten keskusteluyhteys jatkossa toimii lajiliittojen suuntaan? Lajiliitoilta pitää voida vaatia, mutta niitä ei tule jättää yksin. OK:n on tarjottava asiantuntijuuttaan välttämättömien rakenneuudistusten tueksi. Esimerkiksi siihen, miten häirintää voidaan tehokkaasti ehkäistä tai tuetaan yhdenvertaisuutta? Pelkät geneeriset koulutustilaisuudet eivät riitä. Rakenteita tulee muuttaa.

Entäpä mikä on Olympiakomitean rooli yhteiskunnallisena keskustelijana? Kuten aiemmin viitattua toistaiseksi tontti on jäänyt täyttämättä. Emme ole kuulleet selvää kantaa esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailun Minskissä. Vieroksun tätä mitäänsanomattomuutta erityisesti kahdesta syystä: siinä yhtäältä jätetään lajiliitto yksin haastavan kysymyksen kanssa ja toisaalta paetaan omaa yhteiskunnallista vastuuta. Ei niin voi olla.

Suomi ei tarvitse Olympiakomiteaa joka ei uskalla ottaa kantaa. Seinäruusuja on ihan riittämiin. Mikäli OK kykenisi ottamaan sille kuuluvan urheilun arvojohtajuuden, olisi Suomella aivan erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa urheilun eettisiin kipupisteisiin. 

Kisassa mukana olevista minulla ei ole suosikkia. Suhtaudun erittäin skeptisesti siihen, että tästä rykmentistä löytyisi sellainen henkilö, joka todella uskaltaisi uudistaa. Jos olisin äänestämässä kallistuisin kuitenkin Vapaavuoren suuntaan. En riemusta kiljuen, mutta hän vaikuttaa ainakin tunnistaneen useimmat kipukohdista.