”Ei ole sanoja. Tämä on helvetti.” – yhteenveto huumeongelmaisten läheisten vastauksista

Päihdeongelma vaikuttaa usein myös lähipiiriin. Päihdehuoltolailla sanotaankin, että ongelmaisen hoidossa tulee ottaa huomioon myös perhe ja läheiset. Kuinka hyvin tämä toteutuu? Millaisia kokemuksia huumeongelmaisten läheisillä on vakavan sairauden myötäelämisestä? Mm. näihin kysymyksiin hain vastauksia tekemällä kyselyn huumeongelmaisten läheisille.

On taas syytä painottaa, että kyseessä ei ole tieteellinen tutkimus vaan nettilomakkeella toteutettu selvitys kokemuksista eri toten omaa käsitystä selkiyttämään.

Sain vastauksia 376, joka ylitti odotukset – aivan kuten toipuneidenkin kyselyn kohdalla. 44.9%:lla vastanneista huumeongelmainen oli oma lapsi. Seuraavaksi yleisimpiä olivat puoliso (21.6%) sekä sisarus (19.6%).

Arviot siitä kauanko läheinen on käyttänyt huumeita vaihtelivat melko paljon. 34.7% sanoi 5-10 vuotta, 22.9% yli 15 vuotta, 19.6% 10-15 vuotta, 16.7% 2-5 vuotta ja 6.1% alle 2 vuotta.

Korvaushoidosta kysyttäessä 66.3% kertoi, että läheisensä ei ole ollut korvaushoidon piirissä, 33.7% oli ollut. 40.2% niistä joiden läheinen oli ollut korvaushoidossa koki, että hoito ei ollut parantanut läheisensä tilannetta. 40.1% vastasi jossain määrin ja 19.7% sanoi hoidon parantaneen tilannetta.

55% kertoi läheisensä olleen avohoidon piirissä, 45.9% laitoshoidossa, 38.8% NA-ryhmissä, 20.6% tuetun palveluasumisen sekä 19.1% järjestöjen tuen piirissä. 3% kertoi, että läheisensä ei ole saanut mitään apua.

Entäpä ovat läheiset itse saaneet apua? Peräti 81% sanoi, että ei ole saanut mitään tukea tilanteeseensa. Useat eivät edes tienneet, että heille olisi pitänyt tarjota apua. 

”Olisi ollut tarvetta , koskaan en ole sitä saanut eikä ole tarjottu. Usein olen kysynyt mutta EI OOta on tarjottu”

”Ei ole koskaan edes kysytty, miten me läheiset jaksamme. Vain Minnesota on mainostanut palveluja läheisille.”

”En ole saanut eikä ole tarjottu. En edes tiennyt olevani sellaiseen oikeutettu”

”Ei ole kysytty eikä tarjottu, ei vaikka olen kysynyt ja ”huutanut” apua- sitä ei saa. On sanottu,että koita jaksaa.”

”Läheisille/perheelle ei mitään. Ei kertaakaan mitään infoa edes mistään. Lääkärit kyllä määräisivät bentsoja ja unilääkkeitä, mutta ne toimivat korkeintaan väliaikaisina ”laastareina””

Tampereella tukea tarjoaa mm. Fimfam, jonne muutamat kertoivatkin saaneensa kehoituksen ottaa yhteyttä. Omaan oikeustajuuni ei oikein istu se, että pelkkä kannustus ottaa yhteyttä kolmannen sektorin toimijaan riittää kattamaan päihdehuoltolain vaatimuksen läheisten huomioimisesta hoidossa. Tämän kyselyn vastausten perusteella läheisten huomioimiseen on ehdottomasti tultava parannus. Kyse on myös merkittävästä mielenterveysongelmien ehkäisytyöstä ihan normaalin inhimillisyyden ohella.

Läheiset jakoivat auliisti vapaan sanan kokemuksiaan. Sain kaikkiaan 150 lyhyttä tai pidempää kertomusta kokemuksista. Tässä niistä muutama:

”Toivoisin, että läheisille kerrottaisi hieman paremmin eri mahdollisuuksista auttaa päihteiden käyttäjää ja mahdollisuuksista erilaisiin hoitoihin. Itse olen lukuisat kerrat koittanut saada apua siskolleni itsetuhoisuuteen ja päihteiden lopetukseen, mutta on vain toitotettu, että hänen tarvii itse hakea. Ymmärrän sen kyllä, mutta tilanteet ovat olleet juuri niitä, kun hän on minulta apua pyytänyt, koska oma jaksaminen ja henkinen (ja ajoittain fyysinenkin) kunto on ollut niin huonoa, ettei ole itse kyennyt. Onneksi 8. Itsemurhayrityksen jälkeen sairaalassa (Tays) oli ymmärtäväinen ja ajan tasalla oleva hoitaja, joka vinkkasi mahdollisia seuraavia suuntia ja sen myötä siskoni pääsikin eteen päin. Kaksi vuotta korvaushoitoa takana ilman repsahduksia.”

”Yksin jää, kun huumekoukkuun jää. Sitä pidetään omana valintana ja näin ollen kohtelu on sitä mukaa. Mieluummin hoidetaan niitä, jotka ovat selkeästi sairastuneet ”vahingossa” ja jotka selkeästi haluavat parantua. Päihderiippuvuutta ei mielletä sairaudeksi, vaan valinnaksi, seuraukseksi omista valinnoista. Päihderiippuvaista ei kohdella samoin kuin muita sairaita. Heitä kohdellaan kakkosluokan kansalaisina. Oikeanlaista asiantuntevaa apua on ihan liian vähän saatavilla.”

”Olisi todella tärkeää että nämä käyttäjät saisivat mielenterveyttä tukevaa hoitoa myös. Liian monta kertaa se evätään koska on käyttäjä. Edistäisi päihdekuntoutusta . Ja moni niin ahdistunut kaikesta mitä tullut tehtyä että käyttö jatkuu tai peräti lisääntyy. Käyttäjät on kuin tarkoituksella jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle, Heitä kohdellaan joukkona,ei oteta yksilöinä huomioon. Kehoitetaan aina katkaisemaan välit ym.. Minä en siihen ole pystynyt. En anna rahaa,vien syömään tai ostan ruokaa . Kadulla asuvina ovat usein nälissään. Haluan näyttää että olen iloinen kun edistyvät itsensä hoidossa. Hakevat apua ja yrittävät muuttaa oman elämänsä helpommaksi.Kadulla elo kauheaa ja pelottavaakin. Jos aina vastassa vihaisia ihmisiä niin kuka uskaltaa parantua jos vastassa syyttäviä ja vihaisia ihmisiä. Eli ollaan kaikille ihmisille ystävällisiä ja kohdellaan ihmisinä yhtä arvokkaina kuin haluamme että meitä pidetään.”

”Omaisena turhauttaa ”akuutit ja ensiavut” pompotellaan eikä oteta tosissaan vaikka avun hakija voisi olla tosissaan liikkeellä. Ja olen itse ollut mukana poikaani viemässä akuutille kun tilanne vaatinut muutakin kun omaisten tukea. Esim .perjantai-iltana poika lääkinnyt muutaman päivän itseään katulääkkeillä,ja olot ollu hälyyttävät. ohjattu palaamaan asiaan maanantaina mielenterveystoimistoon.”

”Sen lisäksi, että huumeriippuvuussairaus on pahinta mitä ikinä voisi kuvitella läheisilleen, se, miten kylmästi ja välinpitämättömästi yhteiskunta kohtelee sairaita ja heidän läheisiä heidän suuressa hädässään on julmaa ja epäinhimillistä.”

”Välillä on ollut aivan järkyttävän kamalaa ja ahdistavaa. Tuntuu että tulee oksennus pelkästä ajatuksesta. Vaikka on kyse aikuisesta lapsesta se huoli on suuri. Asunto lähti alta ja asiat sekaisin. Velkojen maksussa autoimme ja tehtiin siitä velkakirja. Toivottavasti saa maksettua sen takaisin joskus. Mutta tärkeintä olisi että pääsee irti huumeista ja pääsee kiinni taas elämästä. Raha on pikku juttu sen rinnalla. Sosiaalitoimeen suuntaan laittaisin toiveen että jos asiakas haluaa raitistua, asioihin pitää tarttua heti eikä roikottaa toista kuukausi kaupalla odottamassa sitä tätä ja tota aikaa ja palaveria ja tiimiä.”

Kuten käyttäjät, myös läheiset nostavat toistuvasti esiin vähättelevän asenteen palveluissa ja hoidon saannin haastavuuden. Viikkojen tai pahimmassa tapauksessa kuukausienkin odottaminen ei vastaa millään tasolla viiveetöntä hoitoon pääsyä. Kuten aiemmassa jutussa todettua se, että ihmisten tilannetta vähätellään johtaa epäluottamukseen terveydenhuoltoa kohtaan. Tämä on todella ongelmallista.

Toistuvasti nousee esiin myös mielenterveyspalveluiden saannin vaikeus. On kuitenkin tiedossa, että päihdeongelmat linkittyvät usein mielenterveysongelmiin. Psykososiaalisen tuen riittävä tarjonta tulisi turvata.

On melko selvää, että yhteiskunta häviää taloudellisesti melkoisesti siinä, että läheisten saama tuki ei ole riittävällä tasolla. Osalta läheisen huumeongelma vie työkyvyn. Inhimillisyyden ohella olisi myös kustannustehokasta kehittää kaikkialle selkeät toimintamallit läheisten tukemisesta. 

Se, että vain kannustetaan ottamaan yhteyttä jonnekin on monelle liian suuri kynnys. Voimavarat ovat voineet ehtyä tuohon pisteeseen päästyä tai heikkojen kokemusten valossa ajatellaan, että ei siellä kuitenkaan ketään kiinnosta. Siksi olisikin tärkeää, että läheisiä myös kontaktoitaisiin. 

Usein kun kuulemme esimerkiksi nuoren huumeongelmasta yhdistämme sen huonoihin kotioloihin. Vanhemmille tämä tuo erilaisen leiman  – epäonnistuneen vanhemman stigman. On totta, että huono-osaisuus on vahvasti periytyvää, mutta huumeongelmien kontekstissa tästä ei ole aina kysymys. Ongelmiin ajaudutaan myös paremmista sosioekonomisista lähtökohdista.

Kenenkään ei pitäisi hävetä hakea apua eikä pitkittää avun hakemista yleisten asenteiden takia. Päihderiippuvuus on monipolvinen henkeä uhkaava sairaus, jonka oireet voivat ulottua kaikille elämän osa-alueille. Myös läheisiin ihmissuhteisiin.

”Ei ole sanoja. Tämä on helvetti.”- äiti.