Kuntavaalit ovat kolmen kuukauden kuluttua. On siis hyvä aika reflektoida hivenen kulunutta valtuustokautta sekä miettiä mihin jatkossa haluaisi erityisesti keskittyä.

Tällä kaudella minulla on ollut kaksi kunnallista luottamustoimea, joista isoimmassa roolissa on ollut sosiaali- ja terveuslautakunta. Toinen oli Kotilinnasäätiön vuoden kestänyt hallituspesti, joka oli – no – aikamoinen pelto kynnettäväksi.

Sosiaaliset kysymykset ovat olleet mielestäni aina kiehtovia. Lautakunnan myötä tämä kiinnostus on kasvanut kymmenpotenssiin. Sosiaali- ja terveyslautakunta on yhtäältä todella raskas, koska monessa kohtaa ollaan tekemisissä täysin riittämättömien resurssien kanssa. Toisaalta se on erityisen kiinnostava ja palkitseva juuri siksi, että vaikutus ihmisten arkeen on niin konkreettinen.

Tampereella on laadukkaan palvelut, mutta kompastuskiviä on lukuisia. Erityistä ahdistusta aiheuttaa päihde- ja mielenterveyspalvelut. Joitakin oikean suuntaisia ratkaisuja on tehty kuten nuorisovastaanotto, mutta hoitoon pääseminen on edelleen aivan liian vaikeaa. 

Ajattelen, että palveluiden laadun olennainen mittari on se, miten ne ottavat huomioon kaikista heikoimmassa asemassa olevat. Se on ensinnäkin ihmillisesti oikein ja myös turvallisuuskysymys; mitä helpommin ihminen saa apua sitä vähemmän syntyy häiriökäyttäytymistä. On siis meidän kaikkien etu, että apu on kaikkien helposti saatavilla. 

Eniten turhauttaa sote-puolen näköalattomuus. Yhtäältä tehdään kauaskantoisia suunnitelmia, mutta toisaalta ne vesitetään yhden vuoden talousarviota tuijottelemalla. On selvää, että sosiaali- ja terveyspalveluissa ei voida käyttää sellaisia mekanismeja, kuten esim. infra-investoinneissa, mutta juuri sitä investointiajattelua kaivattaisiin. Laadukkaat ja riittävät peruspalvelut vähentävät suoraa erikoissairaanhoidon kustannuksia. Tästä on olemassa lukuisia esimerkkejä.

Kotilinnasäätiön tapauksesta voisi sanoa sen, että hyväveli-verkostot voivat Tampereella edelleen oikein hyvin. Tämä aiheuttaa itsessä jonkin asteisen allergisen reaktion. On ensiarvoisen tärkeää, että hyvää hallintoa ja luotuja säädöksiä noudattavat kaikki. Kotilinnasäätiön jupakan ympärillä oli nähtävissä lukuisia korruptiivisia piireitä, jotka johtivat kaupungin päätöksenteon huipulle saakka. Sittemmin valtuusto on mm. kieltänyt kaksoisroolit, joka on hyvä asia. On kuitenkin selvää, että hyvää hallintoa on vaalittava ja sen toteutumista vaadittava.

Entäpä sitten seuraavalla kaudella? Tässä on toki aluksi sellainen ”pikkujuttu” kuin vaalit ja niissä saavutettu tulos, joka vaikuttaa suunnilleen kaikkeen.  Itselleni on kuitenkin selvää, että haluaisin ehdottomasti jatkaa ainakin jollain tavalla soten kanssa. Ehkä vielä korostetusti sosiaalipuolen.

Liikuntamahdollisuuksien edistäminen linkittyy tähän melko vahvasti. Liikkumattomuuden hintalappu on vuosittain miljardeissa, joten liikuntaan panostaminen on myös nähtävä investointina. 

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden tola tupsahtaa – kuten mainittua – toistuvasti esiin. Tässä vielä liian usein unohtuu läheisten kaipaama tuki, joka on myös kiven alla. Tästä on tullut itselleni yksi tärkeimmistä kysymyksistä kuntapolitiikassa. Tämän asian laiminlyöminen on tietysti inhimillisesti kestämätöntä, mutta myös todella kallista. 

Omia onnistumiasia on vaikea – ja kiusallista – arvioida. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että enenemissä määrin esim. kaupungin sosiaalipuolella työskentelevät ottavat suoraa yhteyttä ja kertovat miten kentällä menee ja tuovat haasteita tietoon. Se kertonee luottamuksesta, jota arvokkaampaa asiaa on hankala keksiä.

Ai että. Kohta ollaan taas torilla – toivottavasti.