Liikkumattomuus käy yhteiskunnalle todella kalliiksi. UKK-instituutin tekemän arvion mukaan valtion tasolla kustannukset ovat vähintään 3,5 miljardia euroa. Tampereen osuudeksi tästä voidaan karkeasti laskea noin 200 miljoonaa. Se vastaa yli kuutta veroprosenttiyksikköä.

Liikkumisen edistäminen tulisikin olla kaupungin prioriteettilistalla varsin korkealla. Keinoja tähän on lukuisia: tiiviimmästä yhteistyöstä urheiluseurojen kanssa aina kaavoitukseen saakka.

Kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantaminen on keskeistä. Tutkimustieto osoittaa, että mitä helpommaksi tämä tehdään, sitä enemmän vaihtoehtoon tartutaan. Helsinki laskikin vuonna 2014, että pyöräilyn kaksinkertaistaminen vuoteen 2025 mennessä toisi 80 miljoonan euron vuotuiset terveyshyödyt. Hyöty-kustannussuhteen laskettiin olevan noin kahdeksan.

Nykyiseen pormestariohjelmaan on kirjattuna, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla ainakin yksi harrastus. Tämä on tietysti hyvä ja kannatettava kirjaus.

Tulevaan pormestariohjelmaan soisi kirjattavan myös, että jokaiselle lapselle ja nuorelle löytyisi ainakin yksi mielekäs tapa liikkua. Tämän mittaaminen on toki haasteellista, mutta asian edistäminen vaatii strategista ja poliittista tahtoa.

Yhteistyön tiivistäminen kaupungin ja urheiluseurojen välillä olisi järkevää. Kaupungin intresseissä on asukkaidensa hyvinvointi ja seurat ovat tietysti kiinnostuneista uusista harrastajista. Nämä tavoitteet ovat helposti yhteen sovitettavissa.

Nuorten maksuttomat treenit ovat olleet viime vuosina mainio konsepti, joka on tuonut nuorille laajasti lajeja tarjolle perheen varallisuudesta riippumatta.

Terveyspolitiikka on talouspolitiikan keskiössä. Se miten ihmiset voivat niin fyysisesti kuin henkisestikin näkyy suoraan kaupungin taloudessa. Siksi liikunnan edistäminen on myös fiksua talouspolitiikkaa.