Mitä hyvinvointialueille voidaan tehdä paremman päihdehuollon eteen? Aloitetaan vaikka näistä:

1.Huomioidaan yksilökohtaiset tarpeet: poliitikkojen tehtävä ei ole linjata siitä mitä hoitoa kukakin saa. Politiikan tehtävä on taata ammattilaisille riittävät resurssit päihdeongelmaisten erilaisten tilanteiden huomioimiseksi. Tämä on myös työolokysymys.

2. Myös läheisille kuuluu tuki: yhtä päihdeongelmaista kohden on keskimäärin 6 läheistä. Päihdeongelma vaikuttaa merkittävästi myös läheisiin ja heille on tarjottava riittävästi tukea.

3. Enemmän koulutusta, vähemmän stigmoja: Sote-henkilöstöä tulee kouluttaa lisää päihdeongelmaisten kohtaamisesta. Monet ongelmaiset nostavat esiin epäasiallisen kohdelun palveluissa, joka nostaa kynnystä hakea apua.

4. Perheiden huomioiminen kokonaisuutena: kun yksi sairastuu kärsivät muutkin. Olisi tärkeää tarjota koko perheelle apua samasta paikasta.

5. Matalan kynnyksen palveluiden vahvistaminen: Päihdeongelmiin pitäisi saada apua juuri silloin kun tarve on. Siksi tarvitsemme enemmän palveluita, joihin asiakas voi vain tulla paikalle saadakseen ammattilaisen apua. Näitä tulisi olla myös anonyymisti saatavilla.

6. Yhtenäiset hoitoketjut: Asiakkaalle pitäisi riittää yhteydenotto yhteen paikkaan. Pompottelupalvelusta toiseen syö motivaatiota ja luottamusta palveluihin. Erityisen tärkeää on yhteistyö sosiaalityön ja päihde-ja mielenterveyspalveluiden välillä.

7. Korvaushoitoon kuuluu myös psykosiaalinen tuki: Pelkkä lääke ei juuri auta muuhun kuin vieroitusoireisiin. Asiakkaalle kuuluu myös riittävä psykososiaalinen tuki, jotta todellista toipumista voi tapahtua. Hoidollinen osuus on olennainen.

8. Helppo pääsy katkolle: Myös katkolle on päästävä viipymättä. On syytä muistaa, että korvaushoito ei todellakaan ratkaise kaikkea. Lääkkeettömän hoidon saatavuutta on helpotettava.