Mielenterveydestä puhutaan tällä hetkellä paljon, joka on sinänsä hyvä asia. Turhauttavaa sen sijaan on se, että keskustelu typistyy palveluihin.

Kannatan vilpittömästi mm. terapiatakuuta, mutta eihän se itsessään ratkaise juurisyitä. On tietysti hyvä, että laastaria on saatavilla kun haava syntyy. Vielä parempi olisi, jos niitä haavoja syntyisi vähemmän alun alkaen.

Ne ongelmat eivät synny tyhjiössä. Mielenterveysongelmat eivät vain putoa randomisti jonkun niskaan. Taustalla on aina jotakin, mikä mielen on rikkonut.

Tämän pohtiminen vaatii syvällisempää kritiikkiä tehtyä politiikkaa kohtaan. Onko esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin ja valintakokeisiin tehdyt uudistukset olleet omiaan helpottamaan nuorten stressitasoa? Sanoisin, että päinvastoin.

Entäpä se, kun vuodesta toiseen luemme uutisia kuinka ilmasto lämpenee ja luonto köyhtyy, mutta politiikka tuntuu olevan kykenemätön asettamaan tulevaisuutta prioriteetiksi. Miten se vaikuttaa mieleen, jos näyttää siltä, että tulevaisuus viedään?

Pohtimisen arvoisia syitä on lukuisia eikä esim. somen luomat ulkonäköpaineet ole mitenkään vähäisestä päästä.

On hyvä, että mielenterveydestä puhutaan ja se on noussut myös isohkoksi teemaksi politiikassa. Vielä parempi olisi, jos tehty politiikka tukisi eikä rikkoisi mielenterveyttä.