Myös läheisille kuuluu apu (Tamperelainen 22.7.2020)

Päihdeongelmaisten läheisten rooli on raskas. Päihdehuoltolaissa onkin linjattu, että päihdehuollon palveluja tulee antaa myös ongelmaisen perheelle sekä muille läheisille. Palveluita on annettava avun ja tuen tarpeen perusteella. Kuinka hyvin tämä todellisuudessa toteutuu?

Tein heinäkuun alussa kyselyselvityksen huumeongelmaisten omaisille, jossa pyrin kartoittamaan heidän kokemuksiaan. Vastauksia kertyi reilut 200. Miltei kolme neljästä kertoi, että he eivät ole saaneet tukea eikä sitä ole edes tarjottu. Monelle tuli uutena asiana, että he olisivat olleet oikeutettuja tukeen.

Omaisella, joka pyrkii saamaan päihdeongelmasta kärsivälle apua harvemmin on ensimmäisenä mielessä oman jaksamisensa turvaaminen. Siksi onkin kohtuutonta, että apua ei tarjota vaan sitä pitää itse osata vaatia. Tilannetta ei lainkaan helpota se, että hoitoon pääseminen ylipäätään on haasteellista.

Porvoossa uutisoitiin hiljattain tapauksesta, jossa asiakkaat ja päihdehuollon ammattilaiset kritisoivat psykiatrista klinikkaa siitä kuinka vaikeaa päihdeongelmaisen on päästä hoitoon. Klinikan johto ei nähnyt kritiikille aihetta. Tämä kaava on tullut tutuksi.

Päihdeongelmaiset ja heidän läheisensä kokevat palveluissa järjestelmällisesti pompottelua ja vähättelyä. Päihdehuoltolain keskeisenä periaatteena on, että toiminnassa otetaan ensisijaisesti huomioon ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä etu. Kokonaisuutena tämä toteutuu parhaimmillaankin välttävästi.

Sillä, että päihdeongelmaisten läheisille tarjotaan apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus. Mielenterveysongelmat ovat kasvussa oleva syy sairauspoissaoloihin.

Se, että palvelut kestävät lain tarkastelun ei voi voi olla budjettikysymys. Tämä on myös Tampereella syytä muistaa seuraavan vuoden talousarvioita tehtäessä. Asukasmäärän kasvaessa myös palvelun tarve kasvaa – ei suinkaan vähene.