Mikä auttoi toipumaan – Yhteenveto huumekyselyn vastauksista

Keräsin heinä/elokuussa vastauksia entisille huumeiden käyttäjille tekemääni kyselyyn heidän kokemuksistaan. Erityisesti kiinnosti kuulla heidän näkemyksiään palveluista, ja miten heidät on kohdattu ja toiveisiinsa vastattu.

Tämä ei ole tieteellinen tutkimus – tämä on syytä tiedostaa. Vastaukset on kerätty nettilomakkeella, jota on jaettu mm. erilaisissa järjestöissä sekä vertaistukiryhmissä.

Ensin yleistä tietoa kyselyyn vastanneista:

Vastauksia tuli 372, joista 51.3% oli miehiä, 47.8% naisia sekä 0.8% muunsukupuolisia. Yleisimmin käytetyt aineet olivat amfetamiini (86.7%), kannabis (82.9%), opioidit (72.9%) ekstaasi (59.1%) sekä kokaiini (34.1%). Näiden lisäksi vastauksissa oli nostettu esiin mm. liuottimet, sienet, lsd ja niin edelleen. Miltei kaikki olivat käyttäneet useampaa kuin yhtä ainetta.

Käyttöhistoriassa hajontaa oli enemmän: 5-10 vuotta huumeita kertoi käyttäneensä 33.7%, 0-5 vuotta 22.4%, 10-15 vuotta 20.8%, 15-20 vuotta 10%, 20-25 vuotta 9.7% ja yli 25 vuotta 3.5% vastanneista.

Paljon erilaista spekulointia on liikkunut korvaushoidon ympärillä. Tähän kyselyyn vastanneista 16.4% (61kpl) kertoi olleensa korvaushoidossa. Näistä puolet kertoi korvaushoidon auttaneen heitä raitistumaan. Korvaushoidon tavoitteena ei kaikkien kohdalla olekaan raitistuminen vaan haittojen vähentäminen. 

Tampereella on kannettu huolta riittävästä psykososiaalisesta tuesta osana korvaushoitoa. Vastanneista 50% katsoi ettei ole saanut riittävästi psykososiaalista tukea, 25% sanoi saaneensa jossain määrin riittävästi ja 25% oli tyytyväinen tuen määrään. 

Korvaushoito jakaa vahvasti mielipiteitä myös huumeiden käyttäjien piirissä, mutta on kiistatonta, että siitä on osalla apua. Mielestäni tämän juupas-eipäs-keskustelun käyminen ei ole sikäli hedelmällistä. Korvaushoitokokemuksistaan vastaajat kertoivat mm. seuraavaa:

Tein vähemmän rikoksia ja pysyin hengissä. Sain laillisesti samaa huumetta kuin käytin aiemmin. Minulla on 2 epäonnistunutta kuntouttavaa hoitoa jonka jälkeen jouduin haittoja vähentävään hoitoon . Sen ajoin onnistuneesti alas 2016-2017 – Nainen 40v

Ei juuri muuta tarjottu kuin lääkkeet, tuputtamalla. Jos olisi halunnut keskustella, niin työntekijöillä ei ollut aikaa ja useimmiten tekivät käytöksellään selväksi että on kiire tai ei kiinnosta. – Mies 45v

Lääkkeen jonka avulla pysyin hengissä kun ei ollut pakko hankkia muita aineita. Keskustelut hoitajien kanssa olivat joskus avuksi mutta olisin tarvinnut vertaistukea, tiedon että voin lopettaa käytön kun haluan ja saan apua. – Mies 42v

Terveydenhuollossa ja esim seuloissa käydessä kohtelu oli ala-arvoista vaan sen takia että olin korvaushoidossa. Itse en saanut juuri apua korvaushoidosta,sain lääkkeen mutta oma halu kaikkien päihteiden lopettamiseen tuli vasta hoidon päätyttyä. – Nainen 33v

Keskusteluapua ja lyhyttetapiaa. Hoito on antanut minulle mahdollisuuden keskittyä itseni kuntouttamiseen, ja arjen paranemiseen, joskin tämä on vaatinut myös laitoskuntoutusjakson sekä itseltäni töitä, pelkkä korvaushoito ei elämäntilannettani muuttanut. Se on kuitenkin ollut turvaverkko, jonka avulla olen saanut pikkuhiljaa elämäni järjestykseen. Nyt kun korvaushoito on käymässä elämässäni tarpeettomaksi, kaipaisin lisää tukea, apua ja tietoa korvaushoidon lopettamiseen. – Nainen 27v

Niin korvaushoidossa kuin monissa muissa vastauksissa myöhemminkin korostuu se, miten ongelmainen on palveluissa kohdattu. Positiivissa korvaushoitokokemuksissa nousee poikkeuksetta esiin omahoitajan kannustava rooli. Negatiivissa puolestaan korostuu se kuinka yksin on ongelman kanssa jätetty.

Eniten apua huumeista irtipääsemiseksi on vastaajille tuonut NA-ryhmät (79.7%), laitoshoito (68.9%), avohoito (33.2%) sekä järjestöjen tuki (25.8%). Tästäkin voidaan huomata, että hyvin monipuolista tukea on kaivattu. Kerran katkolle pääsy ei auta juuri koskaan ja 18.6% vastaajista kertoikin heillä olevan taustalla yli 8 epäonnistunutta katkokokemusta.

Hoitokokemuksistaan ja huumeista irrottautumisesta vastaajat kertoivat mm. näin:

Sitoutuminen omaan hoitoohjelmaan sekä vertaistuen apu. Pitkä puolentoista vuoden laitoslakso ja sen jälkeinen avohoidontuki. Korvaushoitoon olisin todennäköisesti kuollut nii kuin niin monet muut tuntemani ihmiset, na ryhmät pelastivat minut korvaushoitoon hakeutumiselta. – Mies 60v

Laitosjakson jälkeen kiinnittyminen NA ryhmiin ja KRIS Tampereen tuki arjessa ja työkokeilupaikkana on ollut mittaamattoman arvokas. KRIS toiminta on täysin päihteetöntä ja tuo minun kokemuksen mukaan parhaimman tuloksen kun halu raittiina elämiseen on syntynyt ja alkaa kohtaamaan arjen haasteita, monilla eri tasoilla. – Mies 40v

Se on harmi, ettei nykyään pääse pitkäksi aikaa lääkkeettömään hoitoon. Kaveri oli pari viikkoa sitten verkostopalaverissa jossa sille tarjottiin 28pvän hoitojakso. Ihan hyvä, mutta se päihteiden käyttö hänellä on jatkunut 28vuotta niin 28 päivässä ei paljon tapahdu. Laitetaanko hei samalla syöpähoitoihin aikaraja missä ajassa pitää parantua? – Mies 50v

Vertaistuki ja se että on luotettu, kun on ollut luottamuksen arvoinen. Rehellinen keskustelu hoidossa omatyöntekijän kanssa ilman pelkoa pitkästä rangaistuksesta. – Nainen 35v

”Huumeriippuvuudesta on auttanut toipumaan sitoutumiseni opioidikorvaushoitoon, sieltä saamani apu sekä vahva oma tahto. Olen hoidon myötä mm. löytänyt yhteisön, jonka tasavertainen jäsen olen. Olen tullut hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Tie toipumisessa on kuitenkin ollut pitkä.Noin 15 vuotta sitten olin alkoholin ja buprenorfiinin käytön takia katkolla Satakunnassa, mutta siitä en saanut mitään hyötyä. Matkan varrella useampaan kertaan myös ihan itsenäisesti sain päihteiden käytön lopetettua, mutta jossain vaiheessa aina tuli retkahdus ja pikkuhiljaa käyttö lisääntyi. Aika ei silloin ollut vielä oikea. Pitkään ajattelin, että korvaushoitoon en varmasti mene. En kokenut olevani niin ””huonossa kunnossa””, vaikka todellisuudessa olin ja myös julkisuudessa käydyt keskustelut korvaushoidosta olivat luoneet siitä hyvin negatiivisen kuvan. Onneksi silti sinne korvaushoitoon tuli lähdettyä. Se pelasti elämäni. ” – Nainen 37

Lopuksi joitakin havaintoja:

Olennaisessa roolissa on se, miten huumeongelmaiset kohdataan ja kuinka vaivattomasti hoitoa on saatavilla. Yhteen tiettyyn malliin ihmisten tasapäistäminen ei toimi vaan palveluja on oltava tarjolla monipuolisesti. Vertaistuen ja etenkin omahoitajan merkitys on valtava.

Miksi päihdeongelmaan suhtaudutaan niin eri tavoin kuin johonkin muuhun henkeä uhkaavaan sairauteen? Tavallinen argumentti tähän älyllisesti laiska ”oma valinta”. Niin me vain hoidamme tupakoitsijoiden keuhkosyövätkin – ja hyvä niin. Huumeongelman ratkaisussa sosiaalisen ulottuvuuden sisäistäminen on olennaista – mikä on syy ja mikä seuraus? Psykososiaalisen tuen saatavuus ei ole tällä hetkellä riittävällä tasolla.

Käyttäjät suhtautuvat epäluuloisesti terveydenhuollon palveluihin, koska liian usein heihin suhtaudutaan vähätellen ja ylimielisesti. Tämä on myös terveydenhoidon kustannusten kannalta ongelmallista, koska useat käyttäjät hakeutuvat hoitoon vasta kun on aivan pakko. Esimerkiksi pitkälle ehtinyt tulehdus saattaa vaatia osastohoitoa kun aiemmin olisi selvitty antibiooteilla.

Kokemusasiantuntijuutta pidetään arvossaan. Vastauksista huomaa, että monet elämässään eteenpäin päässeet haluavat kovasti auttaa myös muita. Paljon tämä vaikuttaa kumpuavan juuri siitä, miten yksin he ovat itse jääneet ongelmansa kanssa – ainakin aluksi.

Moni on saanut avun pitkistä laitoskuntoutuksista esimerkiksi Minnesota-hoidossa. Riittävän pitkän laitoskuntoutuksen saatavuus on myös turvattava, vaikka – edelleenkin – se ei ole kaikille se juttu. Ensisijaisesti päihdehoito tulee hoitaa avohoidon palveluin. Näin sanoo myös päihdehoitolaki.

Se, että ylenkatsomme huumeongelmaisia aiheuttaa vain lisää ongelmia. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä päihteisiin kannustamisen kanssa – päinvastoin.