Viime viikkoina on tullut paljon kysymyksiä henkilökohtaisesta sekä puolueen ydinvoimakannasta. Henkilökohtaisesti suhtaudun ydinvoimaan hyvin avoimesti - ja niin suhtautuu moni muukin vihreä. Vastoin yleistä oletusta vihreät eivät ole koskaan esittäneet ydinvoimaloiden alasajoa. Kritiikki on kohdistunut uusiin ydinvoimahankkeisiin. Ilmastokriisi on siinä pisteessä, että kasvihuonepäästöjen leikkaaminen ja fossiilisten energiamuotojen leikkaaminen on kaikista keskeisintä. Yhtäältä Voidaan kysyä, että … Jatka artikkeliin Ydinvoimalla on roolinsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Korruptiolla on kyky kotiutua
"Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista”. Tämän toteamuksen meistä jokainen on kuullut useammin kuin kerran. On totta, että suora lahjonta on meillä varsin vähäistä, mutta rakenteellisessa korruptiossa meillä on vielä paljon karsittavaa. Pari vuotta sitten olin erään kansallisen kattojärjestön kokouksessa, jonka jälkeen minulle tarjottiin taloudellista hyötyä siitä, että jättäisin asioita sanomatta ja kääntäisin katsetta … Jatka artikkeliin Korruptiolla on kyky kotiutua
Apua yrittäjyyteen
Yrittämisen edellytyksiä on parannettava, koska siten syntyy myös työllisyyttä. Yksi keskeinen kehityskohde on yrittäjien sosiaaliturva, joka ei tällä hetkellä yllä työntekijöiden tasolle. Työ ei ole sosiaaliturvaa, kuten jotkut tahot väittävät. Yrittäjyyteen kuuluu aina jonkinlainen taloudellinen riski, mutta kunnollisen sosiaaliturvan puuttuminen on riskinä kohtuuton. Kannustava turvaverkko tarvitaan. Perustulo helpottaisi yrittäjien asemaa olennaisesti. Yrittäjyyden ja palkkatyön välillä … Jatka artikkeliin Apua yrittäjyyteen
Tulorekisteri hankaloittaa seuratoimintaa (AL 24.2.)
Tänään on noussut uutisointiin tulorekisterin aiheuttamat ongelmat seuratoiminnalle. Kirjoitin tästä mielipidekirjoituksen Aamulehteen reilu kuukausi sitten: "Tulorekisteri on ollut voimassa vajaat kaksi kuukautta, mutta vaikutukset näkyvät jo seuratoiminnassa. Rekisteriin on määrä ilmoittaa kaikki tulot. Jos yksi huoltaja lähtee junioreille kuskiksi turnausreissulle, on seuran ilmoitettava kilometrikorvaukset tulorekisteriin. Samaten mikäli yksi junioreista voittaa turnauksesta pienen tavarapalkinnon, on kilpailunjärjestäjän … Jatka artikkeliin Tulorekisteri hankaloittaa seuratoimintaa (AL 24.2.)
Liikunnallisella kuntoutuksella mittavat hyödyt
Global Burden of Disease-verkoston arvion mukaan Suomen terveydenhuollon kustannukset tulevat kasvamaan 29% vuoteen 2030 ja 58% vuoteen 2040 mennessä. Kehityssuunta on kestämätön. Sote-palveluiden markkinallistamisen ei tuo säästöjä - tämä oli kaatuneen uudistuksen yksi keskeisimmistä ongelmista. Julkistenpalveluden tulee olla terveydenhuoltopalveluiden selkäranka, jota yksityinen puoli tukee. Terveydenhuollossa meidän on hyvä pitää Yhdysvaltoja esimerkkinä - varoittavana sellaisena. Tosin … Jatka artikkeliin Liikunnallisella kuntoutuksella mittavat hyödyt
Ilmastovaalien aika on nyt
Viime syksynä julkaistiin historian suurin ja toistaiseksi negatiivisimman kuvan maalaava kansainvälinen raportti ilmastomme tulevaisuudesta. IPCC:n, eli hallitusten välisen ilmastopaneelin, mukaan ilmaston lämpeneminen on kyettävä pysäyttämään 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Pariisin ilmastosopimuksen 2,0 asteen tavoite ei ole IPCC:n mukaan riittävä, sillä karkeasti ottaen 2 asteen lämpeneminen tarkoittaisi ”tuplavaikutusta” ekosysteemeihimme. Tavoite on erittäin kova, ja sen … Jatka artikkeliin Ilmastovaalien aika on nyt
Kannattaako liikuntaa verottaa?
Liikkumattomuuden aiheuttavat kustannukset yhteiskunnalle ovat kovimpien arvioiden mukaan peräti 7 miljardia euroa vuodessa ja lievimpienkin mukaan 3 miljardia euroa. On selvää, että liikkumattomuuden aiheuttamat haasteet on otettava nykyistä vakavammin ja tähän on löydettävä konkreettisia keinoja. Olennainen kysymys kuuluukin, mitä valtio voi tehdä? Yksi liike olisi liikunnan arvonlisäverosta luopuminen. Verohallinnon tilastojen mukaan liikunnan alv tuo valtiolle … Jatka artikkeliin Kannattaako liikuntaa verottaa?
Esteetön asuminen on ihmisoikeuskysymys
Sipilän hallitus on päättyneellä kaudellaan lieventänyt asuntorakentamisen esteettömyysvaatimuksia. Taustalla ovat rakennusteollisuuden väitteet siitä, että nimenomaan esteettömyys tekisi asunnoista kalliita. Tätä väitettä on toistettu innokkaasti myös lehdistössä, muun muassa Helsingin Sanomissa. On väitetty, että esteettömyysvaatimukset ovat turhia ja epäkäytännöllisiä. On vaikea sanoa mikä tässä on tahallista valehtelua ja mikä tahatonta väärinymmärrystä. Mitä ovat esteettömyydestä aiheutuvat lisäkustannukset? … Jatka artikkeliin Esteetön asuminen on ihmisoikeuskysymys
Yritystukia on karsittava
Suomi maksaa vuosittain noin 4 miljardia euroa yritystukia. Elinkeinoministeriön selvityksen mukaan näistä peräti 89%:a on turhia. Karkeasti voidaan laskea, että maksamme vuosittain yli 3,5 miljardia turhia tukia. Tämä on varsin nurinkurista aikana, jolloin leikataan milloin mistäkin. Me haluamme varmistaa yrityksille riittävän hyvät edellytykset toimia; tätä kautta syntyy työllisyyttä. Suomen noin 300 000 yrityksestä kuitenkin vain … Jatka artikkeliin Yritystukia on karsittava
Perheen talous ei saa määrittää mahdollisuutta kouluttautua
Suomalainen hyvinvointivaltion yksi kulmakivi on kaikille saatavissa oleva maksuton ja laadukas koulutus. Lapsen ja nuoren mahdollisuus nousta yhteiskunnassa on riippuvainen tämän mahdollisuuden toteutumisesta. Koulutus ja yhteiskunnallinen asema ovat yhä tutkitusti vahvasti perinnöllisiä tämän päivän Suomessa. Tähän vaikuttavat julkisen koulujärjestelmän lisäksi vanhempien ja läheisten luoma kannusteympäristö, joihin ovat sidoksissa niin perheen taloudellinen tilanne kuin koulutustaustakin. Vaikka … Jatka artikkeliin Perheen talous ei saa määrittää mahdollisuutta kouluttautua
